Tarinoita uupumisesta Cauhacaren työpsykologin kertomana. Mistä uupuminen johtui ja miten tilanne olisi voitu välttää?
Tapasimme nuoren diplomi-insinöörin Juuson kanssa viime vuoden loppupuolella. Heti tapaamisen aluksi tuli selväksi, että hän oli mukava ja fiksu, hyvä keskustelijakin. Asiat olivat elämässä hyvin: ura oli nousukiidossa ja kotona odotti vaimo sekä pieni vauva. Projekteja oli kertynyt työlistalle paljon, sillä hänen erikoisosaamisensa oli kysyttyä.
Projektit eivät kuitenkaan olleet aivan sellaisia, joihin hänellä oli intohimoa – päinvastoin, hänellä oli tavoitteena kehittyä aivan toisenlaisen osa-alueen huippuasiantuntijaksi, ja projektit tuntuivat vievän aivan väärään suuntaan tavoitteeseen nähden. Projektit oli kuitenkin hoidettava, kun niihin oli lupauduttu.
Juuso alkoi tehdä töitä iltaisin ja viikonloppuisin, jotta olisi saanut pidettyä kaikki työt hallinnassa ja aikataulussa. Syksyn aikana nukkuminen huononi ja keskittymiskyky heikkeni. Olo oli jatkuvasti väsynyt ja keskittyminen vaikeaa, mikä vaikeutti entisestään töiden hallintaa. Perheelle ei jäänyt enää paljon aikaa, eikä perheen kanssa vietettynä aikana hän ollut kunnolla läsnä, kun mietti ahdistuneesti keskeneräisiä töitään.
Juuso tiesi, että projekteja pitäisi vähentää, mutta miten se onnistuisi, kun töissä oli puhuttu ylennyksestäkin. Ehkä tämä oli se kuuluisa ”happotesti”, jonka läpäisemällä ylennys tulisi. Pitäisihän hänen selviytyä projekteista, jotta hän todistaisi paikkansa alan asiantuntijoiden joukossa. Mitähän tapahtuisi, jos töistä ei selviytyisi? Tyssäisikö ura tähän? Pitäisikö itse asiassa alkaa katsella ihan muita töitä, jos tämä ala on tällaista? Ahdistus valtasi mielen ja kehon. Uupumisen oireet syvenivät ja elimistö oli jatkuvassa yliaktivaatiotilassa, eikä palautuminen onnistunut. Esihenkilöllekään ei uskaltaisi puhua tilanteesta, sillä hänkin oli todella kiireinen ja stressaantunut.
Psykologin näkökulma:
Uupuminen on suoraan yhteydessä tunteisiin, ja Juuson tunsi ennen kaikkea ahdistusta ja pelkoa. Taustalla oli epäonnistumisen pelko – jos töistä ei selviydy, menee koko työura ja elämä pilalle. Työnantaja ja työyhteisö pettyisi, ja hänet jätettäisiin ulkopuolelle. Ahdistuksen suurin aiheuttaja oli kokemus siitä, että asiat eivät pysy enää millään keinolla hallinnassa. Pahaa oloa lisäsi pettymys itseen, kun ei selviytynyt niistä vaatimuksista, joista olisi omasta mielestä pitänyt selviytyä.
Juusolla oli vaikeuksia hahmottaa työelämän ongelmallisia tilanteita. Ei ollut kyse ”happotestistä”, eikä kaikesta tarvinnut selviytyä yksin, eikä sellaista kukaan odottanut. Hän oli itse haalinut valtavan määrän projekteja suostumalla kaikkeen. Tämä johti tilanteeseen, joka ylitti sekä aika- että osaamisresurssit.
Juuson kertomuksesta selvisi, että työpaikalla elettiin asiakasprojektista toiseen, ja projekteihin mentiin mukaan eri reittejä, esimerkiksi työkaverin pyynnöstä. Esihenkilöt toimivat myös projektipäälliköinä, joten he olivat myös tiukasti kiinni projekteissa. Kahdenkeskisiä keskusteluja oli melko harvoin, ja ne olivat muodoltaan jokseenkin jäykkiä.
Juuso oli selvästi pidetty työkaveri – mukava, keskustelutaitoinen ja eritysosaamista omaava. Tämänkaltaisessa organisaatiossa oli erityisen tärkeää kyetä johtamaan omaa työtä ja tarvittaessa kieltäytymään projekteista. Juuso oli ollut liian kiltti suostuessaan mukaan kaikkeen. Lisäksi taustalla vaikutti jonkin asteinen perfektionismi sekä voimakas menestymisen ja kehittymisen halu. Kotiläksynä Juusolle annettiin lukea Anna-Liisa Valtavaaran teos ”Oikein kiltit”, sekä keskustelemaan esihenkilön kanssa.
Seuraavan kerran tapasimme Juuson kanssa keväällä, ja nyt hänelle kuului erittäin hyvää. Juuso oli opetellut sanomaan ”ei”. Hän oli ymmärtänyt, että sen sanomisen hankaluudessa oli lopulta kyse hylätyksi tulemisen pelosta. Hän oli hämmästynyt, ettei kukaan ilmaissutkaan pettymystä tai suuttumusta. Hän oli opetellut tervettä itsekkyyttä ja lopettanut töiden tekemisen kotona. Hän oli myös oppinut haastamaan omaa perfektionismia ja käskenyt itseään lopettamaan työn liiallisen hiomisen.
Juuso lopultakin ymmärsi, että hän on itse vastuussa siitä, että työmäärä on sopiva. Oli organisaatiossakin toki vikaa – sen kulttuuri ja toimintatavat eivät tukeneet tarpeeksi itsensä johtamista. Esihenkilöltä tuli kuitenkin kaivattua tukea, kun Juuso vihdoin lähestyi tätä. Keskustelu heidän välillään oli erinomaista, ja suhteessa vallitsi luottamus. Nyt Juusolla oli vakaa luottamus omaan tekemiseen ja tulevaisuuteen.
Mitkä seikat organisaatiossa johtivat uupumiseen?
Projektiorganisaatio, jossa esihenkilöilläkin kiire. Esihenkilötyötä tehtiin oman vaativan projektijohtamistyön ohessa.
Ei käytäntöjä sen varmistamiseksi, ettei yksilöille kasaudu liikaa projekteja tai muuta kuormaa. Jokaisen oletettiin hoitavan "oma tonttinsa" itse.
Mitkä seikat työntekijässä johtivat uupumiseen?
Liian korkeat vaatimukset itselle, näyttämisen halu ja projektien haaliminen, joiden taustalla vaikutti epäonnistumisen ja ulkopuolelle jäämisen pelko
Ymmärtämättömyys siitä, että oli itse vastuussa työkuormastaan
Mitä olisi voitu tehdä toisin?
Esihenkilö olisi voinut ottaa paremmin huomioon uran alussa olevan nuoren työtekijän ja katsoa hieman enemmän perään
Kahdenkeskisiin keskusteluihin esihenkilön kanssa olisi voinut panostaa enemmän ja madaltaa kynnystä lähestyä esihenkilöä
Työpaikan ja työelämän pelisäännöt eivät ehkä olleet nuorelle työntekijälle selviä
Toipumiseen liittyvät oivallukset
On lupa kieltäytyä ja pitää hyvinvointi etusijalla
Suorapuheisuudesta ja kieltäytymisestä ei seuraa mitään huonoa
Ymmärrys siitä, että on itse vastuussa siitä, että työmäärä on sopiva
Perfektionismia vastaan pitää taistella
Ein sanomisen hankaluudessa on lopulta kyse hylätyksi tulemisen pelosta
Tarina on julkaistu jutussa esiintyvän henkilön luvalla, ja Juuson nimi on muutettu.
Kuva: ThisisEngineerin RAEng / Unsplash
